Hei vaan kaikki! Jaska tuli reissukuntoon aikataulussa, eli juhannukseksi. Edelleen on paljon keskeneräistä mutta nukkumaan pääsee, auto kulkee, penkit on paikoillaan, sähköt toimii jne. Kaikenlaista pikku virittelyä on vielä siitä huolimatta jahka vain jaksetaan puuhata ne loppuun. Ekoilla reissuilla myös ilmeni joitain asioita mitä pitää muuttaa, mm. katon isot puhaltimet saa lähteä. Ensimmäinen matka tehtiin juhannuksena ja suunnattiin kahdestaan Yyteriin. Keli oli upea, maisemat mahtavat, seura mitä parhainta ja auto toimi erinomaisesti. Ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka lastenkin kanssa! Pari viikkoa neitsytmatkan jälkeen oli aika kokeilla miten Jaska taittuu reissaamaan lapsiperheen kanssa. Osa porukasta otti nokan kohti Torniota ja sukulaisia. Mennessä poikkesivat Kalajoella uimassa ja yöpymässä. Itse lähdin perässä perjantaina junalla kun töistä pääsin. Ja sehän meni hienosti sekin reissu, auto kulki ja kaikille oli oma peti illan tullen. Päästiin myös kokemaan maatilael
Jaskan päivitykset on olleet tauolla kun ollaan painettu innolla hommia joten nyt kaksi päivitystä kerralla! Näin sairasvuoteella on aikaa kirjoitella. Lattia saatiin kasaan ja perältä löytyy jo pelipaikat kuudelle. Jos jonkinlaista pikku väkerrystä on mahtunut matkaan mutta ajoittain myös niitä motivoivia hetkiä kun jokin menee kerrasta nappiin. Keittiötä on myös päästy aloittelemaan. Meille tuli Ikean edullinen malli kustannussyistä. Ihan pätevältä vaikuttaa ja parisuhdekin on kunnossa vielä kasaamisen jälkeen. Yläkaappi on vielä laittamatta, välitilalevyksi tulee mustaa lasia. Lattia on myös edennyt, samoin katto. Lattia on savunruskeaa laminaattia, katot sisustuspaneelia ja seiniä on tehty sekä paneelilla että maalattavalla tapetilla. Innoissani väkertelin meille myös 3,5 metriä pitkän sohvan, joka soveltuu myös kahdelle hengelle vuoteeksi. Sohva on kankaita ja pientä määrää puutavaraa lukuunottamatta tehty kokonaan kierrätystavarasta. Haimme ilmaisia sohvia neljä kappaletta ja pu